Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL)

SVYL Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL)
Eesti Lastering
Espoon Suomi-Viro seura ry

Suomalais-virolaiset kulttuuriuutiset
Kulttuurinystävän uutispalvelu eli mielenkiintoisia tapahtumia sekalaisessa järjestyksessä


Musiikki

Naapurivisa 12.-13.9.2008

Syyskuun kahtena päivänä kulkee Helsingin ja Tallinnan välissä Suomen ja Viron rockmusiikin pitkäaikaiset vaikuttajat: Ismo Alanko Teholla (fin), CMX (fin), Ultima Thule (est) ja Kosmikud (est).
Naapurivisan alkuperäinen tarkoitus on ollut tutustuttaa virolaisille musiikinystäville suomalaista rock-musiikkia ja päinvastoin. Kahden päivän aikana yhtyeet keikailee Tallinnassa Rock Cafessa ja Helsingin Nosturissa:
12.9 Rock Cafe, Tallinna www.rockcafe.ee
13.9 Nosturi, Helsinki www.elmu.fi

Alkuun

Näyttelyt

Virolaisen graafikko Reti Saksin näyttely Pyhä risti Tapiolan kirkolla elokuun ajan

Saks on nuoren polven graafikko ja kuvanveistäjä, jonka teoksia on laajalti näytelyissä eri puolilla Viroa. Hänet tunnetaan hyvin myös lastenkirjojen kuvittajana.

Püha risti on rekivärssymuotoon kirjoitettu kokoelma hengellisiä tekstejä, jotka julkaistiin Virossa kaksi vuotta sitten. Kuvitus teokseen tilattiin kahdelta eri taiteilijalta, joista Reti Saks on toinen. Tapiolan näyttelyn teokset ovat Püha risti -kirjan kuvitusta.

Näyttely kirkolla on avoinna arkisin klo 8-1 ja la-su klo 8-17.

Lisätietoja: Yrjö Saarinen, Tapiolan seurakunta (Kirkkopolku 6, 02100 Espoo), puh. 8050 4446 tai 040 549 1179, yrjo.saarinen@tapiolanseurakunta.fi, yrjo.saarinen@evl.fi
www.tapiolanseurakunta.fi

Alkuun

Punaste lippude all
Stalinin ajan taidetta Viron taidemuseon kokoelmasta 8.5.–31.8.2008 Turun taidemuseossa

Turun taidemuseon kesänäyttely 2008 esittelee näyttävän kokonaisuuden Viron lähihistoriasta. Koko museon täyttävä Punaste lippude all pureutuu Stalinin ajan romanttiseen taidekäsitykseen. Propaganda ja provokaatio, sosialismi ja neuvostojärjestelmään sopeutuminen kuvattiin mahtipontisiin teoksiin, jotka sisältävät historiallisia valheita ja hämmentäviä tarinoita. Ristiriitaiset ja realistiseen tyyliin toteutetut teokset kertovat maailmasta, jota ei enää ole.

SVYL-kortilla sisäänpääsy näyttelyihin 5 EUR!

Turun taidemuseo avoinna:
ti-pe klo 11-19
la-su klo 11-17
Osoite:
Aurakatu 26, 20100 Turku
Puh. 02 262 7100
http://www.turuntaidemuseo.fi/

Alkuun

Näyttely Haapsalun pitsihuivit kiertää Suomessa vuoden 2008 aikana

Esillä on Haapsalun käsityöseuran huivimestareiden taidonnäytteitä. Näyttely on esillä:

Lieksan kirjastossa (Urheilukatu 4, 81700 Lieksa)
lokakuussa 2008 (tarkempi ajankohta sekä päivämäärät ja kellonajat ilmoitetaan myöhemmin)
Järjestäjä: Lieksan kaupunginkirjasto
Lisätietoja: Kirjastotoimenjohtaja Lea Tserni-Puittinen, puh. 013 689 4130 tai lea.tsernipuittinen@lieksa.fi.

Alkuun

Elävä kansallispuku - kansallispukuperinne Virossa 22.1.-31.8.2008 Suomen käsityön museossa ja Suomen kansallispukukeskuksessa (Kauppakatu 25, Jyväskylä)

Kansallispuku on yksi Viron vahvimmista kansallisuussymboleista ja sillä on ollut suuri merkitys sekä kotimaassa että sen ulkopuolella. Kansallispukukeskuksen Kuja -näyttelytilan näyttely esittelee virolaisten kansallispukujen vaiheita ja nykykäyttöä. Näyttely on koottu Viron kansallismuseon kokoelmista.

Lisätietoja: www.craftmuseum.fi/nayttelyt.htm

Näyttelyä tukee Viron Suurlähetystö.
Lisätietoa: Marja Liisa Väisänen, +358 (0)14 626 842, marja.liisa.vaisanen@jkl.fi, www.kansallispukukeskus.fi

Alkuun

Sofi Oksasen Puhdistus Kansallisteatterissa

Suomen Kansallisteatteri (Läntinen Teatterikuja 1, Helsinki)

Sofi Oksasen esikoisnäytelmä Puhdistus sijoittuu 1990-luvun Viroon ja käy läpi Truun perheen elämää takautuvasti toiseen maailmansotaan saakka. Puhdistus tarkastelee vaikeaa vaihetta virolaista historiaa, mutta myös yleisemmin sitä, miten ihmiset poikkeusoloissa käyttäytyvät kaikkina aikoina. Perheen ja yhteiskunnan historiat nivoutuvat yhteen.

Puhdistuksen keskiössä ovat perheen sisäiset ristiriidat, kosto, menneisyyden selvittäminen, häpeä ja rakkaus.

Ohjaus Mika Myllyaho. Rooleissa Tea Ista, Elena Leeve, Leena Pöysti jt.

Lisätietoa: Suomen Kansallisteatteri www.kansallisteatteri.fi

Alkuun

Elokuva

Rakkautta ja anarkiaa -festivaali Helsingissä 18.-28.9.2008

Sügisball ja muita virolaisia elokuvia nähdään Raukkautta ja anarkiaa -filmifestivaalilla.
Elokuvat tuo Tuglas-seura ja Virun Suomen-instituutti.

Alkuun

Kirjallisuus

Runopysäkki Helsingin Rautatientorin asematunnelissa 18.8.2008 klo 15, 16 ja 17

Hengähdä hetkeksi ja kuuntele! Runopysäkillä runoilijat Arja Tiainen, Henrika Ringbom ja räppäri Tommyboy (Viro). Juontajana Jarkko Tontti.

Järjestäjät: Nuoren Voiman Liitto, Helsingin kaupunginkirjasto, HKL ja Viron Suomen-instituutti.

Alkuun

Kuutamoklubi Ravintola Bellyssä (Uudenmaankatu 16-20) 18.8.2008 klo 20

Runoilijat Asko Künnap (Viro), Mikko Myllylahti, Eino Santanen ja Merja Virolainen. Juontajana Tarleena Sammalkopi. Musiikki: Kiureli Sammallahti (haitari).
Suora lähetys Yle Radio 1 klo 20.00-21.00. Yleisön toivotaan tulevan paikalle klo 19.45 mennessä.

Järjestäjät: Nuoren Voiman Liitto, YLE ja Viron Suomen-instituutti.

Alkuun

Runosilta kirjailijatalo Villa Kivessä ( Linnunlauluntie 7, Helsinki) 20.8.2008 klo 19

Runoilijat Asko Künnap (Viro), Doris Kareva (Viro), Andra Teede (Viro), Timo Lappalainen ja Joni Pyysalo. Juontajana Jürgen Rooste. Kohtumiseni Eesti-Soome -luulesillal!

Järjestäjä: Viron Suomen-instituutti.

Alkuun

Eestlastele

Eestlaste koor Helsingis

Mõte luua eestlaste koor Helsingis sai teoks tänu Saksamaal elavate eestlaste eeskujule (www.eestikoor.de), esimest korda saime kokku koorijuhi Evi Rebina (Sibeliuse Akadeemiast) ja üksikute aktiivsete lauluhuvilistega möödunud aasta detsembris.

Esimestele hakkajatele on lisandunud nüüdseks juba umbes kümmekond uut lauljat, repertuaaris on seni olnud peamiselt eestikeelsed laulud (nt Valgre). Harjutame koos korra nädalas, neljapäeviti kell 19.00-20.00 aadressil Kotkankatu 2, Hki, Alppila koguduse klaveriruumis.

Ootame senini uusi liikmeid, nii lauluhuvilisi mehi kui naisi!
Rõhutan, et tegemist on asjaarmastajatega, mitte professionaalsete koorilauljatega! Aga tänu meie äärmiselt meeldivale ja toredale koorijuhile on meie edusammud juba peale kuuajalist harjutamist märgatavad!

Meie eesmärgid: Lisaks kontsertidele Helsingis plaanime liituda Euroopa eestlaste projektkooriga ja osaleda ESTO päevadel Londonis (2008) ja Eesti üldlaulupeol 2009. aasta suvel.

Lisainformatsioon:
Maria Lume
maria.lume@helsinki.fi
tel. 044 5819 673

Alkuun

Helsingin seurakuntien vironkielinen työ

Jumalanpalvelukset ja hartaudet

17.8. klo 15 Vironkielinen messu Alppilan kirkossa
21.9. klo 15 Ehtoollisjumalanpalvelus Alppilan kirkossa
19.10. klo 15 Ehtoollisjumalanpalvelus Alppilan kirkossa
16.11. klo 15 Ehtoollisjumalanpalvelus Alppilan kirkossa
13.12. klo 18 Adventtiajan ehtoollisjumalanpalvelus Korson kirkossa Vantaalla
21.12. klo 15 Jouluajan ehtoollisjumalanpalvelus Alppilan kirkossa

Rippikoulu

Aikuisrippikoulu odottaa osallistujia. Ilmoittautumiset Alppilan seurakunnan kirkkoherranvirastoon p. 09 2340 3100 tai Tuuli Raamatille p. 050 360 5822. Tavataan ensimmäisen kerran syyskuun jumalanpalveluksen (21.9.) jälkeen kirkkokahveilla.

Ryhmät:

Ystäväpiiri
Aloitamme syyskaudella 10.9. klo 17. Kokoonnumme parittomien viikkojen keskiviikkoina (24.9., 8.10., 22.10., 5.11., 19.11., 3.12., 17.12.) Alppilan kirkolla.

Käsityöpiiri
Aloitamme syyskaudella 3.9. klo 18 Alppilan kirkolla, siitä eteenpäin parillisten viikkojen keskiviikkoina (17.9., 1.10., 15.10., 29.10., 12.11., 26.11., 10.12.).
Lisätietoja ryhmistä: Tuuli Raamat, p. 050 360 5822.

Perhekerho sipsik

Lapsilla mahdollisuus leikkiä, askarrella, piirtää, laulaa ja urheilla vanhempien ja ohjaajien kanssa, oppia uutta ja mielenkiintoista. Aloitamme syyskaudella 6.9. klo 11–14 ja siitä eteenpäin aina parillisten viikkojen lauantaina Alppilan kirkon tiloissa (20.9., 4.10., 18.10., 15.11., 29.11., 13.12.).

* Beebide pillerpall (muskari) 0-3 -vuotiaille klo 11.30-12, ohjaajana Hiie Karu.
* Lasten ja vanhempien urheilutunti klo 12-13, ohjaajana Harri Ventsel.
*Pyhäkoulu klo 13-13.30, ohjaajana Agne Polli.
*Vanhemmille keskustelupiiri.
Tiedustelut: Tuulikki Karu, p. 050 462 0989.

Luentosarja

Tutvumine Piibliga 100 minutiga - mis on piibel, mida see sisaldab ja kas piiblis on ka midagi minu jaoks? Koguneme mõtisklema piibliteemadel Alppila kirikusse 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 26.11, 3.12 kell 18.
Juhendajad pastor Päivi Hakkari-Ohmero ja diakon Tuuli Raamat. Loengusari on soome keeles.

Lisätietoja:
Alppilan seurakunta
Kotkankatu 2, 00510 Helsinki
diakoni Tuuli Raamat, p. 09 2340 3121, 050 3605822
p. +358 9 23403100 (kirkkoherranvirasto)
Faksi +358 923403101
s-posti: tuuli.raamat@evl.fi
viro.helsinginseurakunnat.fi

Alkuun