Vt. toiminnanjohtaja
Terhi Pääskylä-Malmström
SVYL:n vt. toiminnanjohtajana on toukokuun 2009 lopusta lähtien toiminut FM Terhi Pääskylä-Malmström. Hän valmistui Helsingin yliopistosta syksyllä 2005 pääaineenaan puheviestintä.
Terhi on aina pitänyt kielistä ja innostui virostakin jo 1990-luvun puolivälissä vierailtuaan ensi kertaa Tallinnassa, mutta tuoreella lukiolaisella ei tuolloin ollut aikaa viidennen vieraan kielen opinnoille. Yliopisto-opintojen loppupuolella Terhi osallistui opintomatkalle Tarttoon, jossa vanha kiinnostus heräsi uudelleen. Kotiin palattuaan Terhi marssikin lähes saman tien viron alkeiskurssille. Sittemmin kielitaito on karttunut lukuisilla kursseilla mm. Tarton kesäyliopistossa ja Helsingin avoimessa yliopistossa. Terhi on suorittanut myös Viron valtiollisen kielikokeen.
Ennen pestiään SVYL:ssä Terhi on työskennellyt mm. Suomen suurlähetystön konsuliosastolla Tallinnassa sekä tehnyt toimittajan ja sisällöntuottajan töitä kirjoittaen myös SVYL:n omaan viro.nyt-lehteen. Lisäksi hän on ehtinyt ohjata monenmoisia jumppatunteja ja jopa näytellä työkseen.
Matkoillaan ja Tallinnassa asuessaan Terhi on kolunnut Viron läpikotaisin ja saanut sieltä myös paljon ystäviä. Vapaa-aikanaan hän suuntaakin usein Suomenlahden etelärannikolle, jonka tarjoamiin seikkailuihin hän ei omien sanojensa mukaan kyllästy koskaan. Aktiivisen virolaistumisensa lisäksi Terhi harrastaa liikuntaa, käsitöitä, musiikkia ja kirjoittamista. Hän on julkaissut kaksi nuorille naislukijoille suunnattua viihderomaania ja pitää blogia osoitteessa http://blogitus.net/byterhi.
Vt. toiminnanjohtajan tehtävän lisäksi Terhi on myös viro.nyt-lehden päätoimittaja.
Sähköpostitse Terhin tavoittaa osoitteesta terhi@svyl.net.